sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Hölmö rakkaus

Elämäni kuvana: tärähtänyttä mutta jotakuinkin nousujohteista (tai sitten jäätävä mahaplätsi)

 Haudihou, on tilannekatsauksen paikka.

Ypäjän kisat: ohi. Meni ihan kelvollisesti nämäkin, vapaaohjelmaan olen varsin tyytyväinen ja perikset taas hutiloin tapani mukaan. Pisteet jäivät hieman Kangasalan kisoista. Edelleenkin tosi hassua tehdä vain yksi suoritus per päivä! Aikaa vaan on ja on ja yhtäkkiä ei olekaan.

Kotiosoitteeni: muuttuu. Kääk! Tästä olen tosi innoissani! Muutan pitkäaikaisen ystäväni kanssa tosi ihanaan kaksioon. Mun huoneessa on kulmaerkkeri ja parkettilattiat! Keittiössä on astianpesukone! Ja mikä parasta, mun etäisyydet treenipaikkoihin ei muuttuneet kuin parillasadalla metrillä. Jännittävää on se, miten tulevaisuudessa pääsen Tavelaan, kun äidin Toyota ei olekaan enää käytettävissä.

Aistikas runkopatja toimii vielä hetken mun sisustuksena.

Vapaa-aika: ehtynyt. Tulee olemaan melkoinen duuni koittaa tasapainottaa työ, vikellys ja muutto, mutta eiköhän tämäkin vedetä tottakai se onnistuu -vikellysasenteella (äärimmäisen hyödyllinen asenne silloin, kun pitäisi juoksuttaa, valmentaa, puntata, verkata ja syödä samaan aikaan: kyllä muuten onnistuu).

CVI-kisat: lähestyvät. Hikoiluttaa edelleen. Huh huh.

Vammat: menossa mukana. Oikea polvi (vanha tuttavamme vuodesta 2015) on pitänyt hiljaiseloa ja herännyt vain hyvin satunnaisesti muistuttelemaan itsestään. Toisin sanoen: polvi on ollut nyt jo puolisen vuotta lähes terve! Kyynärpää sen sijaan on taas ottanut vähän takapakkia, ja se on treenien jälkeen usein tosi jäykkä eikä suoristu. Kovaa kipua ei onneksi ole, ja nyt taas näyttää menevän valoisampaan suuntaan. Toivon ja luotan, että PM-kisoissa se on käyttökelpoinen, eikä siitä tarvitse silloin murehtia.

Postauksen otsikko: SMG:n biisin nimikaima. Jotenkin tänään oli ihan tällainen olo:

Muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
tanssittaa tyttöä laiturilla
siellä missä kaislat kumartaa
 
Kun on tää laji yksi iso hölmö rakkaus. Kaiken olen senkin eteen uhrannut, ja pitkään tuntui että en tule saamaan mitään takaisin. Että tää laji on vaan yksi iso musta-aukko, joka ottaa kaiken minkä saa. Viimeaikoina ilo on pikkuhiljaa palannut ja muistan taas, miksi alunperin tähän ihastuinkaan. Että miksi mä olen uhrannut jo yhden jalan ja yhden käden ja yhden hampaan ja silti haluan takaisin. Ja että jos lopettaisin, kuinka paljon kaipaisin ihan vaan hevosen rinnalla juoksemista.

Meidän vaatimaton keittiönpöytä ja alassuin oleva hillopurkki -valaisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti