lauantai 24. syyskuuta 2016

Täällä taas

Taas on "hetki" vierähtänyt viime kirjoittelemisesta, mutta elossa ollaan! Blogi on ollut jälleen hiljaiselolla kun elämässä sattuu ja tapahtuu (lue: vikellyksessä, koska se on mun ainoa elämä tällä hetkellä :D). Mitään asiaanliittyviä kuvia ei ole, joten voitte ihailla mun ylppärikuvia, jotka on ottanut huippulahjakas Mirella Ruotsalainen!


Mitä kaikkea tässä välissä on ehtinytkään tapahtua?

Vikellysohjaajakurssin toisen ja viimeisen osan suorittaminen tarkoitti taas yhtä vikellyksentäyteistä viikonloppua, jossa lajijorinasta ei tulisi loppua. Ruokatauoilla tuli vaihdettua kuulumisia muiden jo pidempään valmentaneiden kanssa, aina hevostilanteista valmennussuhdekemioihin. Kurssi oli oikein kiva ja hyödyllinen, vaikka moni asia oli jo ennestään tuttua. Kiinnostavinta oli nähdä "omia" vikeltäjiä vieraiden silmien alla: pääsin itse tarkastelemaan tilannetta ulkopuolisena ja huomaamaan uusia korjattavia asioita. Ilo oli myös huomata, kuinka mukava, puhelias ja taustoiltaan monipuolinen porukka kurssilla oli! Muutama ohjaajakokelas oli tullut kurssin ensimmäiselle osalle täysin pystymetsästä tietämättä lajista juuri mitään, mutta tehden tarkkoja muistiinpanoja. Nyt heillä olikin jo aloitteleva vikellystiimi hevosineen!

Oman vikellysporukkamme ryhmäjaot pistettiin palasiksi ja nykyään minulla on samana päivänä vikellyksen aamu- ja iltatreenit. En muista vastaavanlaista tilannetta muutoin kuin joukkuevoimisteluajaltani... Palettiin on lisätty myöskin kaksi uutta vikellyshevosen tehtäviin opettelevaa ruunaa. Molemmat ovat kilttejä kullannuppuja, jotka ovat kehittyneet hurjaa tahtia! Heistä tullaan vielä kuulemaan blogin puolella, jahka saan itsestäni irti kirjoittaa heille esittelyt.


Lyhyt telinevoimisteluharrastukseni todella jäi lyhyeksi. Ohjaajan vaihtuessa en halunnut enää jatkaa, vaan etsin muuta oheista. Herätin vanhan saliharrastukseni henkiin, ja löysin ihan uuden kipinän. Ennen laitteissa veivaaminen tuntui melko antiklimaattiselta verrattuna voimistelusalin ilmavolttirataan, mutta nykyään painojen pyörittelemisestä onkin tullut hauskaa ja motivoivaa. Jatkuva itsensä haastaminen on salilla vaan niin sata kertaa helpompaa kuin hevosen selässä...! Tässä välissä täytyy suitsuttaa myös Tampereen nuorisopalveluita, jotka tarjoavat ilmaista pt-tyylistä saliohjausta useana päivänä viikossa! Sain hurjasti uusia ideoita keskivartalotreeniin enkä suorastaan malta odottaa seuraavaa treenikertaa.

Syitä käydä salilla: salipäivän jälkeen tunnet olevasi maailman vahvin nalle ;)


Tänään yllätin itseni treeneissä ja tein ensimmäistä kertaa laukassa tulevan ohjelmani kierähdyksen. Inhoan selinmakuuta laukassa, mutta nyt pääsin puskemaan liikkeen läpi onnistuneesti kahdesti. (Kolmannella kerralla aivoni sanoivat että nyt riitti, tulehan muija alas. Minä tottelin.) Takaperinseisonta ja -needlekin ovat ottaneet omia millimetrin mittaisia edistymisaskeleitaan eteenpäin, ja minulla on syvä usko että ne kyllä tulevat sieltä aikanaan. Yksi treenin iloisista yllätyksistä oli myöskin helpolta tuntuvat perusistunnat joka suuntaan. Muistikuvat vievät aikaan, jolloin pehmeä sivuttain perusistunta laukassa vaati ainakin toisen käden kahvaan. En tiedä missä välissä tämä kehitys on tapahtunut, mutta nyt koko tehtävä tuntui varsin leppoisalta ja vaivattomalta.


Välivuotta viettäessä vikellystä tulee nyt tuutin täydeltä, mutta mikäs tässä. Olenkin yksi niistä harvoista, joka on päässyt nauttimaan vikellyksen iloista, niiden reilun 300 muun Suomen vikeltäjän joukossa. Nopea irtautuminen on kuitenkin tulossa, kun suuntaan parin päivän ulkomaanmatkalle kuun lopussa. Sitä odotellessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti