torstai 29. lokakuuta 2015

Vielä 2080-luvulla



Linkkailen tosi harvoin biisejä yhtään minnekään, vaikka kuuntelen musiikkia aina klassisesta Slipknotiin ja musiikki on ollut todella kiinteä osa elämääni aina konservatorio- ja musiikkiluokka-ajoista asti. Nyt kuitenkin haluaisin, että kuuntelisit Lukas Grahamin kappaleen, jonka olen yläpuolelle upottanut. Osa on varmasti sen kuullut jo radiossa, mutta kuuntele se nyt ajatuksella.

Valmista? Okei.

Viimeisissä säkeistöissä Lukas laulaa tulevaisuudesta, aikuisuudesta: teemoista, jotka ovat mun ikäiselleni ajankohtaisempia kuin koskaan. Olen iässä, jossa en ole lapsi enkä aikuinen. Mulla on oikeuksia ja velvollisuuksia, muttei välttämättä ymmärrystä käyttää molempia viisaasti. Olen iässä, jossa itselleni olen aikuinen ja aikuisille olen lapsi.

En ole koskaan ollut näin sekaisin. Eikä multa ole  koskaan ennen vaadittu näin isoja päätöksiä. Viimeisin iso päätökseni oli seiskaluokan valinnaisaine, jonka valinta tuntui joltain venäläisen ruletin ja lottoamisen väliltä. Nyt panoksena on kuitenkin loppuelämä yläasteen iltapäiväkerhon sijasta. Miten mun pitäisi osata päättää 3/4 mun elämästä nyt kun en osaa valita edes Taffelin ja Estrellan sipsien väliltä?

Tässä kuvassa suoritan ajokorttia alkuvuodesta
Sukkana sisään. Siinä on mun suunnitelma tulevaisuuden kannalta. Haluan kouluttutua heti oikeaan ammattiin. Painajaiseni on tajuta lähes 50-vuotiaana tekeväni ihan kauheaa työtä kun oikeasti tahtoisin vain puhdistaa savupiippuja. Oikeassa elämässä asiat eivät vain koskaan mene niinkuin niiden haluaisi menevän, enkä voi ennustaa, tulenko pitämään tulevasta ammatistani vai en. Voinko uhrata itseni kamalalle ammatille, mikäli saan vapaa-aikanani tehdä mitä haluan? Voinko uhrata itseni ammatille, jota rakastan, mutta mulle ei jää lainkaan vapaa-aikaa?

Ammatinvalinnan lisäksi olen huolissani siitä, pääsenkö edes lukemaan kyseiseen ammattiin. Helpottaisi etten haluisi niin suositulle alalle. Eniten epäilyttää se, etten pääse yliopistoon sisään ja joudun pitämään täysin turhan välivuoden ja valmistun sen takia vuonna 2073 psykologiksi. Mikään muu ala ei a) kiinnosta b) työllistä c) ole tarpeeksi hyvinpalkattu, jotta voisin hakea lukemaan "iha jees kyl tää täs sivus iha jepa kyl kyl"ainetta. En pysty tekemään turhaa työtä. En myöskään pysty olemaan aloillani kun tiedän, että jotain pitäisi tehdä.

Tämä onkin joku nakukuva
Asia erikseen on sitten se ihan oikea aikuistuminen. Miten elätän itseni? Miten pärjään omillani? Mistä tiedän milloin viemäri täytyy puhdistaa? Miten vaihdetaan sulake? Miten rahat riittävät? Kuinka paljon otan lainaa? Miten maksan veroja? Miten haen tukia? Miten pidän itseni hengissä? Miten pystyn kustantamaan harrastukseni? Kuinka paljon S-bonus hyödyttää? Miten siirryn yliopistosta työelämään? Miten voin olla hyvä työssäni, jos en ole tehnyt sitä päivääkään? Miksi mulla täytyy olla kokemusta, jotta pääsen töihin, vaikka vain töitä tekemällä saan kokemusta?

Miten voin kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, joka haluan olla? Miten voin välttää kyynistymisen? Miten pystyn tekemään valintoja, joita en kadu? Miten voin olla ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut? Miten voin tehdä hyvää itselleni ja maailmalle? Miten olen inhimillinen?

Miten voin maata kuolinvuoteella ja ajatella, että päivääkään en vaihtaisi?

Rakas lukija, huolettaako sua tulevaisuus?

4 kommenttia:

  1. Oot hyvä kirjottaan!♡ ja mua huolettaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mikä anoa huolettaa?

      Poista
    2. Se kun mun kaverit ei pidä mun harrastuksista (vikellys ja ratsastus) ja sitten mulle kävi tossa viimekuussa loukkaanruminen vikellyksessä ja en oo sen jälkeen vikeltänyt. Niin huolettaa se että miten muut ottaa mut mukaan treeneihin yms kun oon ollu pois niin kauan :(

      Poista
    3. Voi ano! Muistathan aina, ettet harrasta mitään kavereiden vaan itsesi vuoksi. Tee sitä, mikä tuntuu hyvältä ja anna muiden mielipiteiden olla omassa arvossaan. Tulevaisuudessa saattaa kaduttaa, että lopetti rakkaan harrastuksen muiden painostuksesta, vaikka itsellä olisi ollut vielä intohimoa jatkaa!

      Vastaukseni tulee vähän myöhässä, mutta toivon todella, että sut on otettu porukkaan mukaan taas. Olin itse sairaslomalla monta kuukautta mutta paluu oli helppo. Kannattaa keskustella, mitä sun tauon aikana on tapahtunut treeneissä, niin pääset heti keskusteluun mukaan etkä tunne itseäi ulkopuoliseksi. Lisäksi oikeat kaverit ei kuukauden tauon jälkeen hylkää, joten rohkeasti sekaan vaan ♥

      Poista