maanantai 19. lokakuuta 2015

Ja sitten punnerretaan



Vikellyksessä kynnetään edelleen aallonpohjaa. Lähestyvät maajoukkuehaut ei enää innosta, pelottavat vaan. Vaikka oonkin henkisesti jo henkisesti valmistautunut siihen, että suurella todennäköisyydellä en tule valituksi B-renkaaseen, pelottaa kuitenkin. Se, ettei tulisi valituksi, tai se, ettei pystyisi antamaan itsestään 100% panostusta leirillä. Viime treenien jatkuva epäonnistuminen ihan helpoissakin jutuissa (takaperin niidelissä ja kaulaprinssissä meinasin molemmissa tippua, vaikka mentiin vain käynnissä ja olen molemmat liikkeet tehnyt jo vaikka kuinka monta kertaa) nakertaa itseluottamusta, vaikka tiedän, ettei se saisi. Joskus vihaan vaan niin helvetisti tätä lajia (mutta rakastan aina).


Jännittävää on myös se, että vaikka vikellyksen kanssa ollaan menty perse edellä puuhun jo vuoden päivät, tanvossa sujuu paremmin kuin koskaan. Jouluohjelmaa treenatessa jokainen meistä sai muutaman kasin soolon, jonka saimme koreografioida itse. Mun kasit sattui ihan ohjelman alkuun ja vaikka aloittaminen onkin aika jännää hommaa, pidän siitä valtavasti. Pidän tunteesta, kun seison tyhjän lavan keskellä katse lattiassa ja odotan ensimmäistä iskua. Se on niitä harvoja hetkiä, kun ajattelen että katsokaa mua, katsokaa loppuun asti silmiänne räpäyttämättä. Lähden ensimmäisen hyppyyn sähköisenä ja energia purkautuu ilmassa. Tuntuu, että voisin hypätä miten korkealle tahansa. Mun on niin vaikea selittää sitä fiilistä, se täytyy tuntea että sen ymmärtää. Samaan syssyyn voisin todeta, että jos jossain olen hyvä, niin hyppäämisessä. Näin pitkästä aikaa peilistä omia hyppyjä, ja olin tosi yllättynyt kuinka älyttömän korkealle ponnistan, vaikka treenasin ponnistusvoimaa viimeksi tammikuussa. Olin unohtanut kokonaan että mulla ihan oikeasti on voimaa jaloissa, vaikka ne ei oo terveitä olleet pitkään aikaan.


Loppuun vielä video, josta postaus sai otsikkonsakin: meikä punnertaa eri tavoin näillä nuudelikäsillä. Tai yrittää. Mysteeriksi jää, miksi mun normipunnerrusasento on noin hasardi, vaikka ojentajapunnerruksia teen kuin lähes ammattilainen...

3 kommenttia:

  1. Heei apua, mikä teijän joukkueen nimi on?! Ootteko tulossa Liedon tai Vaajakosken kisoihin & jos kyllä, niin mihin sarjaan(/joihin)? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan Sanet, ja tullaan ainakin Lietoon ja mikäli Vaajakosken kisat on Sydän-Suomen Show-tapahtuma, niin juu sinnekin! Osallistutaan sekä vapaasarjaan että tanvosarjaan. Ois aikas kiva jos ehdittäis morottaa jossain välissä! Missä joukkueessa sä voimistelet? Ja missä sarjassa?

      Poista
  2. JOO! Me ollaan Aino, & osallistutaan kans molempiin, mut meitsi vaa vapaas mukana! Olis kyl siistii nähä :-)

    VastaaPoista