sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Paikoillanne, valmiit, mene!

Moi. Asiat järjestyy ihan uskomattomalla tavalla. En ole uskonnollinen ihminen, mutta viime päivien aikana olen oppinut uskomaan kohtaloon.

No okei, ehkä se oli aika dramaattisesti sanottu. Mutta asiat tuntuu liikkuvan omalla painollaan, ja vieläpä oikeaan suuntaan.

Lahden kisat eivät olleetkaan mun osaltani tässä: valmentaja ilmoittaa, että mulle on löytynyt kisoihin lainaheppa Sony, ja se tarkoittaa, että mun elämäni ensimmäiset kisat B-vikeltäjänä koittavat kuuden (kuuden??!?!?!?!) päivän päästä. Muistan etäisesti menneeni Sonylla joskus käyntiä aluvalmennuksessa, mutta muita muistikuvia kyseisestä hevosesta ei ole. Sormet ja varpaat ristiin siis, että Sony olisi samankaltainen kuin Kaapo.

Tästä kohtalonjohdatuksesta en voi olla vielä ihan varma, ja toivon, ettei etukäteen hehkuttaminen saa rouva Fortunaa heittämään U-käännöstä viimehetkillä. Kuulin sattumalta toiselta Sonya lainaavalta vikeltäjältä, että seuraavalla viikolla olisi mahdollisuus päästä myös kokeilemaan tätä kyseistä nelijalkaista. Mulla ei ollut tästä aavistustakaan! Tosin ajattelin silloin, että reissu tulee junalla aivan liian kalliiksi yhden vikellyskerran takia, kunnes kuulin äidin juttelevan puhelimessa reissusta Helsinkiin. Ja kas, äidin autoon on varattu pieni kolonen Venlalle. Jos kaikki sujuu hyvin, voi olla, että pääsen kokeilemaan Sonya ennen kisoja. (Koputan silti puuta...)

Tämä pikku pirulainen voisi pysyä kunnossa ainakin kisoihin asti...

Entäpä hevosasiat? Aarolla todettiin jalassa jotakin häikkää, joten tällä hetkellä sen kanssa vain kävellään. Klinikan jälkeen tiedetään enemmän jalasta ja tulevaisuuden käytöstä. Peukut pystyyn ja toivotaan parasta! Hyviäkin uutisia on: uusia tuulia on tullut muumuassa uuden hevosen muodossa. Meille annettiin hevonen kokeiluun, ja kolme kertaa ollaan ehditty testailemaan. Tänään kokeiltiin ravi- ja laukkalähestymisiä molempiin suuntiin, möyrittiin vähän selässä ja mä pääsin laukkailemaankin sen kanssa hyvät tovit. Suuri edistysaskel oli kaulallaistunta laukassa, josta hevonen ei ollut moksiskaan! Kerran tein lähempää tutkimusta maneesin hiekkoihin, kun tuo polvillaanolo laukassa ei tammaa miellyttänyt. Mitään ei onneksi käynyt, ja toisella yrityksellä pääsin jo pieneksi hetkeksi polvilleni. Todella odotan innolla, mitä tästä hevostuttavuudesta tulee!



Eikai tässä muuta. Kisat jännittää, niinkun yleensäkin. Ohjelman olen tehnyt läpi viisi kertaa. Perikset kerran. Mustelmia taasen riittää vaikka naapureillekin. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, moi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti