perjantai 8. elokuuta 2014

Ladies and gentlemen

Stone Heavy on avannut ovensa. Ehkäpä vähemmän virallisesti, sillä tekemistä ulkoasun ja sisällön parissa on paljon. Toivotan tervetulleiksi kaikki vanhat ja uudet lukijat: saatatte ehkä tunnistaa vakavanhan Stone Heavyn, tai saatatte olla tunnistamatta. Nyt on kuitenkin viimein blogi jälleen pystyssä, vaikka aihepiiri onkin rajautunut mutta toisaalta avartunut. Jännittävä hetki toki itsellenikin, ja vähän nostalginenkin.

Mitä Stone Heavy pitää sisällään? Suurin aihe on vikellys. Vikellys, vikellys, vikellys... Blogin pääsääntöinen tarkoitus on olla mun treenipäiväkirja ja ilojen sekä surujen sijoituspaikka. Lajista kuullaan myös kaikennäköisten pohdintojen, mielipidekirjoitusten ja ehkä myös varustepostausten muodossa. Tämän ei pitäisi yllättää ketään mut tuntevaa, mä kuitenkin lähes elän ja hengitän tätä lajia. Rakastan vaan niin perusteellisesti... En edes aloita kuvailua, sillä siihen eivät riittäisi sanat.

Ennenmuinoin C-paria Takkulassa, kultaa tuli :)
Voimistelu kulkee tiiviisti vikellyksen rinnalla. Lihashuolto, venyttely, lihaskunto, akrobatia... You name it. Näistäkin on oletettavissa asiaa, valituksen, hehkutuksen tai näin-minä-sen-teen-postausten merkeissä.

Lifestyleblogiksi en Stone Heavya laskisi. Tunnen sen olevan vähän vierasta maaperää. En silti kiellä, etteikö oma "siviili"elämäni vilahtaisi blogin puolella, mutta sen saa aika näyttää. Ratsastusta en harrasta tällä hetkellä, mutta satunnaisista ratsastustunneista saatan jotakin kirjoittaa.

Se blogista, siirrytään nykyhetkeen! Eilen olin Ompun kanssa Kaupissa kuvailemassa. Ukkosta ja sadetta oltiin luvattu, mutta taivas oli kirkas, joten pyöräiltiin metsään. Eteen tuli pieni, kuoppainen, juurinen ja todella vittumainen ärsyttävä kinttupolku, jota pitkin sitten talutettiin pyörät kohti rantaa. Tykkäsin niin paljon kuvien fiiliksestä! Taivas oli silloin jo vähän tumma ja ukkostikin satunnaisesti, joten draamaa ei tarvinnut erikseen hakea. Varpaita kyllä kylmäsi jo kivellä seisoskelu, mutta rakas ystäväni päätti kahlata polviaan myöten veteen :D



Ilo alkoi kotimatkalla, kun salamoikin pari kertaa. Ryskimme taas metsän läpi pyörinemme ja saimme parit pisarat niskaan. Kaupista päästyämme taivas repesi ja vettä todellakin tuli! :D Oltiin molemmat ihan läpimärkiä kun päästiin kotiin, ja niin oli mun kameralaukkukin. Kamera ei kuitenkaan ollut kastunut, kiitos laukun vedenpitävän vuoren.

Parin tunnin päästä olikin treenit, jossa aiheena oli perusliikkeistä toinen blokki. B-periksissä tämä käsittää siis jalkojenheiton eteen, puolimyllyn ja jalkojenheiton taakse. Alina on edelleen kesälaitumilla, joten periksiä treenattiin pukilla kaksi tuntia.


Jalkojenheitto eteen onnistuu ihan mukavasti, mutta korkeutta ei ole vielä lainkaan. Jalat pysyvät melko suorina, nilkatkin käsittääkseni, ylävartalo menee alas... mutta mihin jää alavartalo? Olen tulkinnut niin, että suurimmat ongelmat ovat ajoituksessa (ja tästä puhui myös valmentaja). Tarvitsen nopeutta tuplasti enemmän, jos haluaisin hyötyä laukan ponnautuksesta. Pukilla voi mennä omaan tahtiin, mutta hevosella saa hitaudella ilmat pihalle. Tämän koin viime keskiviikon Kaapo-treeneissä, ei ollut kivaa. Satuin heittämään jalat juuri silloin, kun hepan laukka vie ylöspäin -> maha ja vikellysvyön säkäkohta pamahtivat yhteen ja hetken näin tähtiä. Nykyisin jalanheiton itse heittovaihe vie multa kaksi laukka-askelta eli puolet liikaa.


Jalkojenheitto taakse onnistuu pukilla tosi hyvin, korkeutta ja vauhtiakin löytyy. Hevosella ongelma on se ajoitus - ei riitä että vain heittää jalat, vaan täytyy ymmärtää milloin heittää jalat. Pidän kuitenkin jalanheitoista, vaikka ne onkin vähän kivuliaita meidän murskaajavyöllä :)

Myllyssä ei ole mitään dramaattista ongelmakohtaa, jaloista vain uupuu voimaa ja notkeutta. Unohdan usein myös laskea hevosella tahtia, ja neljästä laukka-askeleesta tuleekin välillä kaksi ja välillä kuusi...

Jäi hyvä mieli treeneistä, tuntui että yritin kokoajan parhaani ja että myös kehitystä tapahtui, ainakin henkisesti. Päättelen aloituspostauksen tähän, ja riennän korjailemaan kaikkea muuta mikä blogissa on rempallaan.

- Venla

3 kommenttia:

  1. kiva lukee taas sunkin postauksia! :) teetkö muuten vielä muille bannereita? nimim. uutta banneria vailla... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kai mä teen, mut mitään hirveen monimutkasta en voi alkaa värkkäämään + pari päivää menee valmistumiseen koska lukio :S Mut pistä ainakin...
      1. koko
      2. värit/läpinäkyvä
      3. muut toiveet jos on, esim. kesäinen/yksinkertainen/synkkä jne tai jotain asetteluun liittyvää toivetta jos on jotain erityistä mielessä
      4. kaikki tekstit
      5. sit jollain keinolla kuvat, joita haluaisit käytettävän. Mieluusti myös se, että haluatko että kuvia on paljon vai vain muutama.

      Eiköhän siinä ollu kaikki :D Viikossa varmasti valmistuu, tarkenpaan en osaa sanoa.

      Poista
  2. 1. kokona sama kun sullakin nyt eli sais olla vähän isompi

    2. läpinäkyvä mieluiten, mutta jos keksit jotain kivaaniin toteuta ihmeessä!

    3. värimaailma saisi olla suht neutraali ja banneri muutenkin yksinkertasen kaunis, ei mitään erityisiä härpäkkeitä, mutta kuitenkin jotain yksityiskohtia. Jotkut kuvat haluaisin rajattuina, ja jotkut taas voisi olla ns normimuodossaan. Banneri olisi hyvä olla sellainen joka sopii blogiin vaikka ympäri vuoden, siksi toivon siitä neutraalia.

    4. tekstinä Dare to Dream

    5. jos sopii, lähetän sulle viimestään maanantaina kuvat kun saan sillon loput koneelle, ei niitä tule kuin ehkä 5kpl :) Lisään kuvat varmaankin erillisenä postauksena blogiini, joten sieltä voit ottaa.

    Kiitos hirmu paljon! ja tosiaan älä ota ressiä bannerin suhteen, teet siihen malliin kun itse jaksat ja kerkiät :)

    VastaaPoista